Ihan lyhyeksi jää kesästä kertominen.. mutta kiirettä on ollut ja kivaa pidetty.. juostu siellä täällä, pidetty picnikkejä, juhlittu, oltu perheen parissa, ystävien kanssa.. Jussikin meni ihan ookoo, vaikka sitä hirveesti pelkäsin.. ei kaikki ihan nappiin, mutta kuitenkin: en kadu et lähdin. Tuskat nautittu, Sabatonia fanitettu niin et oli jalat hellänä ja niska kakkana seuraavana aamuna, Sonatan keikkaan petytty pahan kerran... Mutsin ylläri 60-bileet pidetty, siskon 150 m korkeudesta tapahtunut benjihyppy, jonka sille syndelahjaksi hankin, nähty - ja kuultu laugh Kärsitty raha ongelmista, juostu paikasta toiseen selvittämässä mikä olen.. Lopputulos oli: työtän sairauslomalla oleva päätoiminen opiskelija... joka ei saa mitään rahaa mistään.. Tai no ehkä nyt alan sitten saamaan sairauspäivärahaa..tai jotain... Psyykkeen tila on heitellyt sinne tänne ja tasoittumista ei oiken osaa varmaksi sanoa.. menee hyvin, menee huonosti, menee helvetin hyvin, menee helvetin huonosti... Syksyksi pääsin tukiryhmään piboille ja ilmeiseen siel on meit pershäiriöitä kanssa.. ja lääkepuolta fiilaillaan - edelleen. Viime kerralla lääkäri sanoi jo hieman epätoivoa äänessään, että kun sulle on kokeiltu jo sitä ja tätä... nyt kokeillaan erilaisia miksauksia..pelkkä tasaava ei riitä, masennuslääke siinä rinnalla nyt ja unienturvaamiseksi on vielä lääkkeitä - joskin niitä otan vain, jos tuntuu sille, että en tule saamaan unta.. Aamuöisiin heräämisiin ne ei auta siin kohtaa..ja en haluaisi ennalta syödä niitä.. Elän toivossa, että kun tää stressi rahasta ja monesta muusta loppuu, niin unet tasaantuu ja elämä tasaantuu... Mutta se siitä kesästä ja fiiliksistä. Laittelen vaikka uusia kuvia kadonneiden tilalle jossain kohtaa.. muutoskuvat lähinnä kai ne tärkeimmät ja toi satkun alituskuva. Mun aarteeni!



Nyt kesän lopuksi (loppuu elokuuhun mun silmissä...) lähden sinne Turkkiin taas ja syksyn aluksi matkaan Islantiin. Matkojen väliin jää vain pari viikkoa, mutta toisaalta, mitä sen on väliä? Aiemmin uhosin, että haluan olla Turkkiin lähdettäessä (lähden siis 13.8) 95 kiloa tai alle.. Paino on nyt viime punnin mukaan 96,5 eli 1,5 kiloa pitäs viel rutistaa poijes.. aika käy vähiin - onneksi on kuitenkin kaksi punnitusta aikaa viel. Tavoitteiden saavuttaminen on niin kannustavaa. Tosin ei taida auttaa kilo sinne, toinen tänne, kun olen liian iso shortseihin. Tilasin elloksen alesta joitakin, yhdet meni päälle ihan nätisti, muut ei niinkään.. ei niil istuu voi meinaan.. koot oli 44-46 mutta niin on mallista sekin kiinni... tylsää. Onneksi en ole niin shortsi ihmisiä kuin mekko-hame ihmisiä, ja niitä on silleen sopivasti. Sukkisleggarit ne vaatii alleen, mä en osaa kuljeskella paljain säärin..paistsi jos otan arskaa..ja uskon, et siel hitonmoises heltees mun reidet liimautus yhteen ilman leggareit.. hyi olkoon! Turkin reissun tavoitteena on uida paljon ja pyrkiä liikkumaan sen verran kun heltees kykenee, ettei paino nousis siel ihan törkeenä.. Usein noilla hellekeleillä, kun muutenkin jo tykkään, kaipaan suolaa, suolaa, suolaaaa... vaikka ei kai se ihme ole, kun viime kesänä parhaimmillaan meni 5 litraa!!! vettä päivässä. Ja tietty siel pitää nauttii kaikkee nannaa...baklavaa esim.. vaaleeta leipää fetalla ja marmeladilla.. mums! 

Mutta siis lähtökuopis ollaan pikkuhiljaa ja jonkinsortin matkakuumetta alkaa pukkaamaan esiin... Islannin reissua en osaa viel ees miettii, kun on täs ensin muita juttuja. 

Koulusta muuten, näin ihan eriasiaan hypätäkseni, sanouduin irti. En tule musta sairaanhoitajaa, ei siihen riittäs varmaan rahkeet sit siel työelämässä, vaikka opiskeluun ehkä ois voinutkin.. osatodistuksessa seisoi pelkkiä vitosia.. Pedantti minä sai siis aikaiseksi jotain, mutta se pedanttisuus alkoi olla todella raskasta toteuttaa loppua kohden... Nyt se homma on siis nähty - ja koettu ja aika miettiä uusia kuvioita. Tuo päiväkoti elämäkään se ei ole tällä hetkellä: viimeisimmästäKIN työsuhteesta jäi tosi pahamieli ja usko omaan itseen hyvänä hoitajana on olematon.. Lasten kanssa vielä olenkin hyvä - työkaverina täys paska. Miksi? Poissaolot..ne poissaolot.. Sekä fyysisten että psyykkisten sairastumisten takia. frown Tällä hetkellä edes se ajatus, että menisin jonnekin naisvaltaiseen kuppikunta työyhteisöön... ahdistus. Mutta jotain pitäisi alkaa tehdä... Toivottavasti kuntoutussuunnitelmaan saamme rakennettua syyskuun lopussa jotain eteenpäin kantavaa. 

Tuosta painosta mun piti vielä.. loikin taas asiasta toiseen... että ette usko, kuinka helvetin onnellinen, iloinen, yllättynytkin olen siitä, että se maaginen satku tuli ylitettyä ja nyt uskon jo, että se on gone forever! Tais olla elimistöllä aikalisä siinä suhteessa - ja se muisti! Koska kesällä 1997 painoin 117 kiloa, josta sitten laihdutin itseni vuodessa n.15 kiloa.. ja olin sitten siinä 101-104 korvilla pitkään, yli vuoden, ja nyt siitä alaspäin meno oli yli 3 kuukauden taiston takana. Mietin keväällä etten tee kaikkeani, teen kaiken väärin, en osaa, en pysty en koskaan tule saavuttamaan alle satasta jne. Mutta nyt jälkeenpäin tiedostan, että kyllä mä tein parhaani. Kamalassa stressissä elin ja vaikeassa olossa maalis,huhti, toukokuun, mutta silti.. nyt vasta uskon siis, että kroppa piti aikalisää ja tasoitteli itseään, koska nyt samalla metodilla, samoilla liikkumisilla paino tippuu sopuisasti. Pieniä määriä kerrallaan, mutta tasaisesti. Terveesti. Asetin siten uuden tavoitteen: entisen 95 kilon sijaan tämänhetkinen tavoite on 91 kiloa, jossa BMI tippuu alle 30! En edes tiedä, koska viimeksi olen semmoisissa lukemissa ollut..varmaan joskus yläasteen alkuaikoina... Hoh hoh.

Vaan nyt on katsottava Suurin Pudottaja eiliseltä: olen ihan fani! Ja sitten lähdettävä iloisesti asioimaan niin Kelassa kuin työkkärissäkin.. 

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni heart