Ohoi, helle palasi! Inhottavaa! Eilen jo innoissani lenkkeilin hieman ja keskitin ajatukseni tälle päivälle ja uuteen lenkkiin, nyt ei kiinnosta yhtään..hiki valuu koko ajan ja kuljeskelen kivennäisvesi pullo kourassa ympäri kämppää tuulettimen ulottuvuusalueen sisäpuolella.. 

 

Painopäivityskin sattui tälle päivälle ja huolimatta mennen viikon ylimääräisestä syömisestä..keskiviikkona melkeen 3000 kaloria ja to ja pe en edes laskenut, kun olin kyläreissulla siskoni luona ja nautiskelimme kaikessa rauhassa kaikkea.. silti 400g oli painoa pudonnut, mikä antaa toivoa sille, että olen oppinut jotain! En ole saanut 2 päivän aikana mussutettua jonninjoutavuuksia liikaa. Hyvä minä! Ja parasta on, että vaikka to ja pe menikin hunnigolla olen innolla tänään taas käynyt kiloklubin kimppuun! Ensi viikolla otankin painon jo perjantaina...

 

Minna: olen todella ylpeä susta, että uskallat ottaa askeleen eteen ja jätät jojoilun taaksesi. Oma terveys on maailman tärkeimpiä asioita ja siitä pitää huolehtia. Jos ei homma toimi kaikesta yrittämisestä huolimatta, ja minä tiedän, että olet sinäKIN antanut paljon itsestäsi, niin aika on siirtyä seuraavalle tasolle. Leikkaus on iso juttu ja vaatii paljon, mutta ainakin kun minä vertaan keskenään sen huonoja puolia lihavuuden huonoihin puoliin tuntuu kun ne huonot katoasi.

Leikkaus on aina riski. Siinä voi mennä henki. Prosentuaalisesti mahdollisuus on 0,001. 1/1000. Jep. Mutta kuinka paljon ihmisiä kuoleekaan LIHAVUUDEN aiheuttamiin sairauksiin... se luku onkin paljon suurempi. Ja kuinka paljon vaikeampaa on olla sairaasti ylipainoinen kun vaikka lievästi ylipainoinen tai normaali.

Mä en usko, että koskaan tulen normaalipainoa saavuttamaan, alle 25BMI siis, mutta alle 30 on madollisuudet. Ja alle 35 on jo valtava muutos terveydelle mun lukemista.

Tän aamun ensimmäinen ajatus oli, että mitäs jos mä vajoankin johonkin iki narkoosiin leikkauksen aikana, et tulee joku komplikaatio mun elimistössä, et se reagoikin ihan väärin narkoosiin. Siihen sain vastauksen: mut on nukutettu ainakin 3 kertaa ennenkin, eli se ei ole ongelma 99,8% todennäköisyydellä.

 

Mietin kamalasti kaikkea mitä tulen kokemaan, käymään läpi ja entäs sitten KUN.. 

 

Lähdenkin tuulettamaan ajatuksia Kivisen blogiin... samaa läpikäyvät ihmiset ovat ystäviä.