tähän hiton ylös-alas menoon. Painon suhteen. Viikko sitä, toinen tätä.. Miinusta, plussaa, plussaa, miinusta... Nyt TAAS plussaa. Olen kaksi vitun kuukautta junnannut tässä samassa ja olen NIIN täysi tätä, että pitänee alkaa miettii radikaalimpia juttuja, jotta homma etenisi jonnekin.

Turhauttaa ja muutenkin tosi paha taas olla. Aamu alkoi vain sillä tyhjyyden tunteella, jonka läsnäolon tahtoisin voida poistaa mun elämästä. Mutta se palaa aina vain uudelleen ja uudelleen. Ja kaikki se, mitä se tuo mukanaan on lähes sietämätöntä. Pahin yhdistelmä.. tyhjyys ja yksinäisyys. Se tunne, kun tuntuu, ettei kukaan välitä yhtään. Se, ettei mulla ole ketään, jolle mä olisin korvaamaton tai niin tärkeä, että olisin  olemassa niille ihmisille silloinkin kun mun on pahaolla. Vihaan tässä maailmassa sitä, että kaiken pitäisi olla aina hyvin, jotta sut otetaan vastaan. Näissä kuopissa saa maata ihan yksin omissa paskoissaan. Liian monta kertaa saanut omat tunteensa pallona takaisin, jos niitä on kelleen yrittänyt jakaa.. joten en enää edes viitsi.. Vain kaiken hyvän saa antaa eteenpäin. Ehkä pitiäisi itsekin opetella olemaan tuollainen.. kylmä ja välinpitämätön. Lakata ottamasta toisten murheita vastaan tai syöttää ne takaisin toiselle, niin, että tietoisesti saa toisen tuntemaan itsensä täysin paskaksi. 

Nää on näitä hetkiä, jolloin voisin ihan hyvin vain antaa periksi. En usko, että kukaan juurikaan noteeraisi sitäkään. Kuole pois ja olet unohdettu hautajaisia seuraavana päivänä. Miksen olisi yllättynyt siitä? 

Taidan mennä vain peittojen alle, sulkea puhelimeni ja lakata olemasta siksi, kunnes mä kelpaan taas jollekin itsenäni - tälläisenä epätäydellisenä, sairaana ihmisenä, jonka ajatusmaailmaa on ilmeisesti niin saatanan vaikea edes yrittää ymmärtää. Uskonette, että jos voisin, muuttaisin itseni normaaliksi: ihmiseksi, jolla ei ole näitä aaltoja: on vain se pinta, joka joskus väreilee, mutta tasaantuu sitten.. Ei niitä huippuja ja sitten pohjia.. Mikään saatanan lääke tunnu tehoovan tähän..Mikä tekee tästä myös niin vaikeaa, on se, että mä TIEDÄN itse, ettei mun ajatukset ole ihan tasapainossa ja kaikki tuntuu liioitellun voimakkaalle ja että tää on se pohja taas, mutta että se harjakin tulee sitten taas aikanaan.. tiedän, mutten saa siitä itselleni mitään lohtua. Toivottomuus, ja tää saatanan ahdistus. Kaikesta. Ahdistaaahdistaaahdistaa. Loppuishan tää jos ottas ja kuolis pois. Loppus ne harjalla olitkin sitten. Olisko sitä kuoleman jälkeen kuin öinen lammenpinta..? Tyyni, rauhallinen ja usvainen?

Ainoa hyvä jonka tässä näen on se, etten ainakaan syö mitään, kun on niin pahaolla. 

Kulta Pieni - Johanna Kurkela

 miksi miksi teit niin 
väsyitkö elämän vaatimuksiin 
mikset kertonut peloistasi 
joita kannoit sielussasi 

nyt kaikki on niin tyhjää 
sanatonta ikävää 
en vielä oikein edes ymmärrä 
tätä kylmää pimeää 

refrain: 
kulta pieni mä tahtoisin 
ottaa sinut taas syliini 
ja puhaltaa pahan pois 
että kaikki taas hyvin ois 
kulta pieni jos olisit jaksanut odottaa 
niin olisit nähnyt sen miten valo voittaa 
lopulta pimeyden 

miksi miksi teit niin 
petyit kyyneliin valheellisiin 
sitä käsittää ei voi kukaan 
miksi lensit tuulten mukaan 

sä peitit taitavasti 
jäljet kyynelten 
ja kun en pinnan alle katsonut 
niitä koskaan nähnyt en