Huhtikuu etenee..tänään olen viettänyt suurimman osan päivääni erilaisissa julkisissa kulkuvälineissä sekä kummilapseni ristiäisissä. Mukavat oli juhlat, vaikka kummi itse olikin aika nuutunut ja seurakelvoton suorastaan. Mun elämän angsti ja ahdistus vaan estää mua nautiskelemasta täysin rinnoin mistään. Ja sen vannon, että jollei tää pääkipu lopu heti paikalla pian, mä ammun pääni irti. 

Aamulla menin porsas vaa'alle, vaikka olin suunnitellut etten moisia loikkia tee.. ja sanotaanko, että suunta vallan oikia ja saan kenties tavoittelemani -30 kiloa 6kk määräajassa, puuttuu joitakin satoja grammoja.. maanatai sen kertonee...Mun on tosi vaikea käsittää, että olen kaikkein kamalimmiltani pudottanut liki 50 kiloa, siis viisikymmentä helvetin kiloa.  Mun pää ei vaan voi ajatella sellaista summaa.. niissä perinteisissä voipaketeissa se on melkein 100 pakettia tai sokeripussukoissa 50 pussia .. Kannoin taannoin 10 kilon kissanhiekan kotiin ja luulin kuolevani sen painon alle: järkytys: kuinka helvetissä olen pystynyt kävelemään se melkein 50 kiloa sitten, kun nyt kymppi kilo sai mut ihan lyttyyn ja kauhistelemaan?? Oikeasti? Perjaatteessa olen laihtunut yhden ihmisen, pienen, verran. Mieheni äiti painaa noin 47 kiloa. Ihan uskomatonta. Kun tuo 50 tulee täyteen, teen jotain tosi outoa varmaan.. tekisi mieli teettää läskipuku omista vanhoista mitoista ja kuljeskella se päällä ees suun taas... Uskoisin, että ne katseet ja mulkoilut palaisi takaisin minuun, jos sen tekisin. Julkisilla paikoillakaan ei meinaan enää "saa huomiota osakseen" samalla tavalla kuin ennen. Laihdun siis näkymöttämäksi? Humm.. Toiset sanoo, että mä kannan kiloni todella kunniakkaan ja arvokkaan oloisesti, ja ettei musta päällepäin voisi arvella välttis, minkä painoinen hemmo olen.. sekin on outoa, kuinka toiset ihmiset näkee jotain ihan muuta, kuin muut ja minä tai minä.. sekavaa.

Mulla saattaa olla kuumetta: olen ihan palelluksissa ja uupunut ja koskeekin. Menen petiin.. Hyvää yötä maailma.