Aika päivittää kuulumisia  Olo on paljon parempi jo. Eilen oli täysin itku vapaa päivä ja muutenkin mieliala korkeemmalla: myös kivut ovat huimana vähenneet, sekin yksi syy miksi on helpompi olla. Pystyn jo tekemään kotonakin asioita mm. petaamaan sänkyä ja tiskasin (tosin mies huuhteli ja nosteli kaappeihin..) ja eilen pyyhin hieman pölyjä kun hani imuroi.. Ja kävin ihaaan yksin "maailmallakin". Apteekissa ja kaupassa ihmettelemässä, kuinka kamalasti on jo joulutavaraa myynnissä!  Tosin, ei sinne jouluunkaan enää kamalan kauaa ole.. joku 8 viikkoa kai.. Täytyy alkaa taas miettimään, mitä sitä jouluna tekis ja missä maassa.. voi että kuinka vihaankaan tätä rumbaa.. Arpoa ja tasapainoilla 3 perheen kesken + isosiskon perhe, jos he viettävät omaa jouluaan ja sinnekin on monesti kutsu käynyt.. No, täytyy laittaa pipoon..

 

Piposta tuli mieleen, että viime yönä näin ensilumen täällä etelässä.. meinasin saada sydärin! Mutta toisaalta talvessa on sellainen ihana puoli, että saa pukeutua isoon, pehmeään toppatakkiin, vetää pipon korville ja kaulaliinan nenuun saakka, lämpöiset paksupohjaiset kengät ja lapaset! Ja on ihana kävellä pakkasillassa, kun on pimeää ja lumi narskuu kenkien alla.. Muutoin talvi ei mua kovin miellytä, mutta on siinä omat hyvät puolensakin toki. Mielummin palelen hieman kun hikoilen älyttömästi. 

 

Toissapäivänä muuten huomasin yhden tähystysreiän tikkien sulaneen ja masuuni oli ilmestynyt reikä. Sitä on tässä hoivattu pari päivää ja toivon, että voiton puolella ollaan... Ruokahalusta: ei ole näkynyt meilläpäin. Mun ei tee mieli syödä, en tunne nälkää, enkä mikäänlaista mielitekoa syömiseen. Ruokia tekee mieli vaikka minkälaisia, uusin mielitekoni on kesäkeitto, kiitos tätini , mutta kun tulee aika syödä... ei enää teekkäään mieli, Syön, koska täytyy, mut..  Kalorit on ihan ok lukemissa, 1000 alla vielä mennään suht reippaasti, mut 600 on jo helppo nakki saavuttaa. Kyllä tää tästä - täytyy varmaan soitella Anetelle tai laittaa s.postia ja kysellä, minkä verran olisi hyvä kaloreita saada kertymään.. S.hoitajani sanoi, että alle 1000 on todella vähän, mutta alussa se ihan normaalia, jos ei juo noita energia juomia, jotka ei mulla menis alas enää ollenkaan.. Yhhyh.. Onneksi ei ole pakko..

Ulkona on aika myräkkä, tuulee ja saattaa jopa sataa, mutta silti taidan pukea lämpimästä ja mennä hieman kävelylle metsään... Puita halaamaan, kuten isäni sanoo..