Kiitos Jasu, jotta pohdintani kiinnostaa.. en oikeen tiedä, mitä kaikkea olenkaan ajatellut.. mutta läskiä. Ja itseäni. Tän koko prosessin läpi käymistä ja muutosta ja mitä kaikkea tähän on kuulunut.. ja kaikkia niitä lihavia ihmisiä, jotka jossain kaukana ja lähellä miettii, että eivät pysty laihduttamaan ja jotka ovat antaneet periksi... Ulkoota päin moni asia näyttää erilaiselle kun se ehkä onkaan, mutta uskoisin, että lähes jokainen todella ylipainoinen haluaisi muutosta kehoonsa ja terveyteensä, haluaisi pudottaa pysyvästi painoa, saada lisää terveitä elinvuosia, voida paremmin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tuntea olevansa kauniita, komeita, arvokkaita, tärkeitä...

En yleistä, että kaikki lihavat olisi onnettomia ja yksin kotona piileskeleviä salassa syöjiä, en todellakaan, enhän itsekään ole sellainen ollut - stereotypiat siis sikseen.. mutta mä en myöskään usko niitä todella lihavia, jotka sanoo, että ovat täysin tyytyväisiä omaan kehoonsa ja siihen mitä siinä tapahtuu. Uskon, että jokainen lihava miettii terveyttä vähintäänkin, jolleivat turhamaisesti pohdi ulkonäkö asioita. En tunne ketään lihavaa, joka ei olisi yrittänyt laihduttaa joskus jollain keinoilla. En tunne maailman kaikkia, eli voihan niitä ollakin, minä vain en tunne.

Mulla on koko ajan sellainen ajatus päässä, että olen maailman lihavin ja aina isoin joka paikassa. Tiedän, ettei se ole totta, mutta silti mun päässä on sellainen ajatus. Ihmiset, jotka on samaa koko luokkaa mun kanssa on mun silmissä paljon hoikempia kuin mitä itse olen. ..hoikka..ehkä väärä sana, mutta jokainen tajusi varmasti pointin. Näen itseni jollain tapaa vääristyneenä ja elän paljon edelleen läpi niitä epätoivoisia hetkiä, kun koen, etten tule tästä koskaan laihtumaan ja en pysty siihen. Mun on vaikea nähdä muutosta itsesssäni.

Sovittelen pienempiä vaatteita ja ripustelen niitä kuivamaan ja joskus mietin, että kenen nääkin on.. ihmettelen kun entiset vaatteet kirjaimmellisesti tippuu päältä. Ihmettelen, etten enää olekaan huomion keskipisteenä ihrojeni kanssa vaan pystyn sulautumaan massaan.. ihmettelen luita, joita en tiennyt olevan olemassakaan..uusia asentoja, joihin pääsen asettumaan ja joissa on mukavampi olla..uusia tekoja ja tuntemuksia...

Voisin sanoa, että tää leikkaus on ollut ehkä mun elämäni paras päätös.. muutama muukin on tosi tärkee, mutta mun henk.koht elämän kannalta tää on ollut suurin..  en näe kokonaiskuvaa vielä, mutta onhan tässä aikaa.. koko prosessi vie sen n.2 vuotta, joten olen aika lailla alussa vielä...

Mistä tää kaikki pohdinta sai alkunsa..? Viime viikolla yksi päivä satuin ensin bussissa näkemään todella ison naisen. Nainen oli varmasti samaa koko luokkaa, jollei isompikin kuin minä olin isoimmillani.. neljän hengen paikoista hän vei kaksi. Mä istuin takaviistoon oikealla hänestä ja en voinut sille mitään, että katseeni karkasi koko ajan sinne suuntaan. En voinut olla kuulematta esiteinien hihittelyä ja osoittelua, en voinut olla huomaamatta kuinka ihmiset katsoi naista ohi mennessään. Ilmeiden kirjo oli huima. Toisaalta mun teki mieli mennä istumaan sen naisen kanssa ja alkaa höpöttämään, ollaan varmasti saman ikäisiä suunnilleen. Toisaalta mua hävetti niin, että halusin hypätä pois ennen aikojani. Samalla mua suututti kaikki ne hihittelyt ja katseet. Ja samalla tunsin sääliä.. mietin, miten hän on päätynyt siihen tilaan ja onko hän yrittänyt laihduttaa? Miten? Onko hänellä ystäviä, rakasta, perhettä tukemassa? Teki mieli kertoa omaa tarinaani lihomisesta ja laihtumisesta ja kaikesta mitä siihen kuuluu ja kuulla onko hänellä samoja taustoja.. Miten hän kokee oman olonsa lihavana? ..mutta loppujen lopuksi istuin täysin lamaantuneena paikoillani, uteliaana ja kun hän jäi pois katselin kauhun ja inhon ja säälin ja empatin tunteiden ristitulessa hänen hankalaa ylös nousuaan, alas pääsyään ja kävelyä.. Mietin, miettiikö ihmiset musta samoja juttuja ja miettiikö nekin, että nyt toi läski tosta menee ja vaappuu kotiinsa suklaa kätköille?? Ja jos kaupassa ostat terveellisiä juttuja, ajatellaanko, että silmän lumetta tai järjenvalon väliaikainen välähdys vai mitä? Miettiikö kukaan muu tälläisiä?? Mä mietin. Mutta en pahalla. Mä vaan mietin ja toisinaan toivon olevani oikeassa toisinaan väärässä. Ja mietin, että ihmisiä me kaikki ollaan.. tehtiin sitten niin tai näin, aina on skeptikkoja ja alaslyöjiä olemassa.

Toinen miksi mietin kaikkea tätä on koska näin kaupassa todella ison, nuoren miehen. Kasvoista näki, että todella komea tapaus - ja tähän se, jos ei olisi niin lihava..  Itse olen ainakin kohdannut tuota metodia: kauniit kasvot, mutta.... Ihanat hiukset..mutta.. oot tosi ihana nainen mutta... joo joo olen LÄSKI. Pitäisi varmaan tatuoida se otsaan ja alle pienemmällä printillä, että jos sulla ei ole mitään positiivista sanottavaa ilman sitä mutta osuutta ole hiljaa. No joka tapauksessa, se kundi oli komea ja iso kun mikä. Korissaan kantoi valmisruokia, sipsejä, olutta, limua ja erilaisia herkkuja. Satuttiin samaan aikaan lihahyllyköille ja sitten näin ohimennen siellä täällä.. lopuksi päädyimme yhdessä namihyllylle, josta hän otti montaa sorttia ja minä yhden hedelmänamipussin.. ei se määrä, ei laatu.. mutta näin jotenkin menneeseen, miten itsekin olen ollut samassa jamassa.. liikaa herkkuja ja epäterveellisyyskiä.. nyt voin ylpeänä sanoa, että ostoskorini sisällöt ovat yleisesti ottaen terveellisiä...

Kyselin mieheltäni kamalasti kysymyksiä ja keskustelimme lihavuudesta - taas kerran. Mulla on jonkinlainen pakkomielle läskiin.... Olen ylikiinnostunut siitä ja vatvon sitä.. omiani varsinkin...

Nyt olen tunnin kirjoittanut ja en tiedä mitä kaikkea olen suoltanut.. en jaksa oikolukea... mutta kaikille, jotka miettii leikkausta, haluan vain sanoa, että se todellakin kannattaa ottaa yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona, mutta johon täytyy olla valmis sitoutumaan loppuikänsä ajaksi..