Eilen tuli vuosi leikkuupöydälle ahtautumisesta ja koko vuoden saldoksi tuli miinusmerkkinen 49,3 kiloa. BMI on laskenut 16.1 numeroa.. Kokonaissaldo kaiken läskin kadottamisen alusta saakka on aika saatanallinen luku: 66,6 kiloa.

 

Ja toivottavasti tämä matka jatkuu edelleen.. tavoite on se 95, mutta hienointa olis päästä sinne 83 kiloon ja kokonaisen satkun pudottaminen. 

 

Olen taas ollut tän vkon töissä ja kroppa on ihan sekaisin. Pitkästä aikaa mulla on aivan kamalat turvotukset jaloissa. Nilkat on kuin pallot ja muutenkin on turpeinen olo. Iho kiristää. En tiedä miksi. Liian vähä uni, lääkkeet ja liian vähä juominen suolasen ruoan lisäksi..? Ja HORMONIT. Ne saaneet mut muutenkin ihan takajaloilleni taas.. PMS on ihan saatanasta.

 

En tiedä, miten mun elon olis pitänyt muuttua..vai olisko sen? En huomaa juurikaan eroja entiseen minään.. pienempi olen, mutta muutoin kaikki ennallaan.. sama epävarma minä, samat pelot ja ahdistukset.. Laihtuminen ei siis ole avain onneen, jos joku niin luulee.. Varmaan sama juttu kuin rahan kanssa.. itse valitsisin lottovoiton sijaan mielummin ystäviä ja kavereita.. olisin mielummin sosiaalisest hyvinvoiva kuin rahoissani.. Se on asia, joka ei ole muuttunut sitten tippaakaan: koen olevani yhtä yksinäinen kuin ennenkin, vaikka ajattelin, että pienempänä uskaltaisin, osaisin, pystyisin, solmimaan uusia ystävyyssuhteita, mutta höpö höpö.. Olen siis edelleen sosiaalisesti surkea, ja niin se tulee aina sitten olemaankin. 

Jos sitten menis töihin..siellä on se hyvä puoli, ettei kerkeä koskaan murehtia mitään.. työ vie kaiken huomion - paska niskaan valuu vasta kotimatkalla. Ja ilta onkin oivaa aikaa tuijottaa seinään ja murehtia.