Tasan 9 kuukautta sitten makasin jo lavitsalla ja sanoin tavaraa suoneen, jotta pääsisin oikeeseen leikkausfiilikseen ts. kipulääkettä ja esilääke nukutukselle.. Sillä hetkellä vielä mietin, että onkohan tää kannattavaa, mitäs jos sitä tai tätä... Loppupeleissä ei mitään. Mitään mitä pelkäsin ainakaan.

Kivut toki oli ihan saatanasta ekan viikon ja toisenkin viikon olin hyviin kipeä, mutta sitten alkoi elämä voittamaan ja nyt olen paremmassa kunnossa kun aikoihin.. Ilman tätä leikkausta olisin saanut pudotettua painoani: hitaasti, mutta uskon, että se olis onnistunut - motivaatiota vaan söi se, että ne kilot tuppas tulemaan aivan tajuttoman helpolla ja nopeaan takaisin. 

On niitä ihmisiä, jotka sanoo, että ne kilot tulee, koska palaa entiselleen, mutta itse en allekirjoita tätä täysin. Toki, aina jos paino nousee, on energian saanti suurempaa kuin kulutus, mutta henk.koht aineenvaihdunta vaikuttanee paljon ja se, että jos painoa on pudotettavana paljon, kuten mulla, niin joudut vähentää syömisiäsi pitkin matkaa, jotta vajeet säilyy (tai lisätä himona liikuntaa) ja siinä se sudenkuoppa.. Pitäisi aina vaan syödä reilusti ja monipuolisesti ja antaa painon valua hissunkissun alas - siinä projektissa olis mulla mennyt vuosia vuosien perään. Eipä nää hetkessä tosin tulleetkaan, mutta.. Näin on hyvä.

Mies kysyi eilen, että miltä musta tuntuu, onkohan näiden kilojen poissapito yhtä vaikeaa kuin normisti? Mä hetken mietittyäni vastasin, että en usko. Uskon, että tän pitkän tähtäimen muutokset on saaneet aikaan todellisia tapamuutoksia ja pienenmpi maha ja toleranssit erinäisille yhdisteille toimii. Helppoa se tuskin tulee olemaan: rasvasoluilla on muisti, valitettavasti, mutta helpompaa. Ja mä olen vannonut, että kun olen joskus siellä painossa, minne haluan, jätän kaikki venyvät vaatteet ostamatta.. ja vaa'alla käydään kerta viikkoon loppuelämä: paino saa sahata +/-2 kiloa välillä (jos ei sitten laske koko ajan.. ), mutta nousua ei saa tulla kuin se noin 2 kiloa. Siinä vaiheessa pitää tajuta ottaa ohjaat kätösiin ja kadottaa ne pari kiloa.

Leikkuu ennusteissa jo sanotaan, että paino laskee pari vuotta ja on matalimmillaan muutama vuosi leikkuusta, kunnes alkaa hissukseen nousta vähän. Ja se on normaalia ja kuuluu asiaan.. kuulemma. Katsotaan mitä tapahtuu...

Tänä aamuna jokatapauksessa kävin vaa'alla ja 1,4 kilon viikkopudotus tuli. En oikein käsitä, miten tää lähtee nyt taas niin helpolla, kun välillä se tökkii.. ja tiedän, että tossa 124 kohdalla alkaa taas junnaamaan enemmän ja kympin alitus on tuskaa.. 

Kamala kiire olisi saada paino alle 122, koska silloin BMI vaihtuu 40+ alle 40! Eli sairaalloinen lihavuus (hyi mikä sananakin jo, saatika olotilana..) vaihtuu vaikeaan lihavuuteen. Varsinainen juhlanaihe olla vaikeasti lihava, mutta uskokaa mua, ON SE! Siitä sitten aikanaan seuraa merkittävä lihavuus.. joskus olisi ihanne olla siellä lievä ylipaino osastossa, mutta katsellaan.. sinne matka on pitkän pitkä ja painossa se merkitsisi 91 kiloa.. Tän hetkinen tavoite on 95 kiloa.. jos sinne pääsen, niin wau!! Verta hikeä ja kyyneleitä tiedossa, mutta lupaan olla sitkeä!

Eilen olin itseni mielestä myös aika sissi.. lähdettiin illalla taas fillaroimaan, vaikka mun arse olikin tosi kipee edellisestä illasta vielä, niin silti.. fillaroitiin tonne yhdelle koskelle jonne on melkein 5 kilsaa ja takaisin siis myös, ja käveltiin siel koskella metikössä hetki.. hyvää kuntoilua oli tuo keikka. Olin yltäpäältä hiessä ja hengästynyt kun tultiin kotiin... Kunto on ilmeisen huono..Plaah.. Mun mies väittää tosin myös, että fillaroinnin raskaus mun kohdalla ei ole pelkästään mun paino vaan myös se, että mun fillari on tooosi raskas itsessään (ei tietoakaan alumiinirakenteista...).. On se paljon raskaampi ajaa kun mun miehen sykla, mutta kyllä tässä on päävika kunnossa.. Lisää urheilua kehiin!!

Keskiviikkona lähden landelle ja otan tavoitteeksi käydä joka päivä lenkillä (joko fillari tai hölkä/kävely) sekä tehdä pihatöitä mummon iloksi ja avuksi ja uida paljon. Vesijumppaakin vois harrastaa lammen syleilyssä.. 

Meidän mökki on tosi kauniilla paikalla ja olen tosi onnellinen, että pääsen lähtemään sinne. Vielä onnellisempi olisin, jos mun mies pääsis lähtee mukaan, mutta työt estää.. Onneksi saan kuitenkin viettää aikaa mun toisen lempimiehen kanssa maanpäällä - oman iskän