Katsoin äsken leffan joka mun on pitänyt katsoa jo aiemmin, mutta se, kuten muutkin on jäänyt.. nyt sen katsoin tätä läskiprojektia silmällä pitäen ja en voi kun sanoa, että liian totta koko homma.. Olla läski = olla yhteiskunnan silmätikku. Lihavien hyväksyminen osana yhteiskuntaa, osana sosiaalista ympäristöä..mikä siinä on niin helvetin vaikeaa? Se, että on ns. normaali lihava, eli ei megalomaaninen on suht OK. Silloin et ole kenenkään omaa samalla tavalla. Saat osaksesi katsetta, joku saattaa sanoakin jotain, mutta pääasiassa mitä pienempi olet sitä hyväksytympi olet.

Olen joskus lukenut tutkimuksesta, jossa nuoria amerikkalaisia haastateltiin..mitä he olisivat, jos joutuisivat valitsemaan jonkin..hmm..invalideetin. Ihminen oli paljon mielummin ruma kuin lihava. Paljon mielummin kaikkea muuta kun lihava. Mutta miksi ihmeessä?

Rumuuttaan (jääköön se määrittelemättä) ei voi useimmiten muuttaa. Jos on isot korvat on isot korvat. Jos on finniarpinen iho on finniarpinen iho. Jos on kierot silmät, on..ja lista jatkuu. Mutta jos on lihava voi laihtua. Mitä mä en siis tässä yhtälössä ymmärrä on se, että miksi??

Jos mun pitäisi nyt valita jotain noista edellisistä tms. kauneusvirheistä mä valitsisin edelleen lihavuuden. HUlluako? Ei, vaan tietoa siitä, että se on ainakin asia, jolle jotain voi. Toki korviaan voi pienentää ja arpikudosta siirtää.. mutta silti.. en olisi mielummin kaljuuntuva tai akne-ihoinen..en halua kieroja silmiä, isoa rumaa nenää tai kammottavia hampaita, rumaa suuta, liian pientä leukaa enkä mitään.

Miksi sitten lihavat harvemmin haukkuu muita? Mä en ainakaan ole tavannut lihavia, jotka haukkuisi muita, kun joku sitä tai toi tätä.. Varmaan, koska pilkka osuu omaan nilkkaan jo muutenkin. 

Joskus tekisi mieli olla ilkeä. Kävellä kadulla ja jokaiselle jolla on mulle jotain mussutettavaa, mussuttaisin takaisin. Kertoisin niiden heikkoudet ja haukkuisin ne maahan saakka. Mieli tekisi, mutten siltikään.. 

Miksen?

Koska mulla ei ole tarve nostattaa omaa oloani muiden pahalla ololla. Mulla ei ole tarve olla jotenkin muita parempi ja etsiä itsetuntoani muiden virheitä haukkumalla. Mun ei tarvitse alentua moiselle tasolle. Mä nään, mä kuulen.. miten mua katotaan, mitä musta sanotaan, mutta silti mä nostatan itseäni muiden yläpuolelle vain henkisellä tasolla vaikenemalla. Musta on itseasiassa ihanaa olla minä. Mä ainakin voin hyvällä omallatunnolla olla, ei tarvitse miettiä olenko satuttanut jotain pahasti. Mä voin edelleen hymyillä ihmisille, voin edelleen olla oma itseni virheineni - silti olen aina askelen ylempänä kun ne, jotka kiksejä saavat muiden kiusaamisesta. Vallatonta. Olen hyvä tyyppi, ystävällinen ja empaattinen. Hyvä minä.