1,6 kilon miinus, paino 124. Vaaka vilautti 123,9 myös, mutta otin isomman ja tasaisemman luvun. Jei. Melkein kilo per viikko tahti on edelleen olemassa, 41,7 kiloa ja 42 viikkoa. Huisia. 

59 kadotettua kiloa ja 29 kiloa matkaa tavoitteeseen, kaikki siitä alaspäin on huisia plussaa, joskaan en usko vielä, että sen alle pääsen mitenkään.. hyvä jos sinne saakka edes. Eniten odotan nyt tulevalta tuon BMI:n tippumista 30+ numeroille. Siihen on enää pari kiloa matkaa, ja olisi tosi siistiä päästä aloittamaan 30 vuotis taival 30+ numeroilla.. töitä, töitä ja lisää töitä. Proteiinia ja rasvaa.. pitäisi onnistua. 

Tilasin eilen taas lisää kledjuja, yhden mekon kokoa 46/48..ei mahdu varmana vielä, mutta jos talvella.. sellainen pitkähihainen kun on, niin voi sitten sukkisten kanssa kuljeskella...

Eilen en päässyt ruokakauppaa pidemmälle, jotenkin väsynyt ja kulahtanut olo on ollut.. ilmat sen tekee. Juonut olen ihan uunona, ettei tulisi nestehukkaa.. kaikki mikä menee sisään tulee nopeesti ihon kautta uloskin.. tänään kyllä tuntui sille, kun ilmaa haistelin, että alkaa tuoksumaan syksy. Heinäkuun lopussa.. sellainen jännän kirpee ilma.. lämmin ja aurinkoinen, mutta kirpee syksyn oloinen.. Johtuisiko pohjoistuulesta?

Näistä läskeistä vielä.. Olen tässä miettinyt, kuinka nuo numerot vaikuttaa siihen, miltä itsestä tuntuu ja mille itsensä mielestä näyttää.. Kun BMI oli yli 50 tunsin (ja olinkin..) ihan saatanan lihava ja ruma ja epämiellyttävän näköinen. 40 puolella tuli sellainen olo, että olen enemmän ihminen ja vaikka olenkin ihan saatanan iso edelleen, en olekaan aina se isoin.. ja nyt mitä lähemmäs 30 mennään, olen alkanut katselemaan itseäni paljon vähemmän kriittisesti. Olen stanan läski edelleen, mutta näen lähes aina ulkona ollessani ihmisiä, jotka ovat varmasti minua isompia ja vaikka toisen koon puolesta ei saisikaan tuntea itsetyytyväisyyttä niin minä tunnen. Eilen kaupassa mieheni lähestyi minua kauempaa jostain ja sanoi viereen tultua, että oot niin normalisoituneemman kokoinen jo, että sua ei enää erota massasta ja näytän kauempaa jo tosi "hoikalle", Sana hoikkahan ei edelleenkään sovi muhun mitenkään, mutta pointti lienee selvä. Musta on tosi outoa, etten ole enää se isoin aina ja ettei ihmiset enää tuijota mua ja jopa nimittele.. Ja samalla se on äärimmäisen loukkaavaa: olen jäänyt vaille sitä ennen niin paljon saamaani huomiota. Ja etten enää olekaan se, kenestä puhutaan.. kierot on mun aivojeni tiet, kyllähän mä sen tiedän.. mutta näin vaan tunnen. En ole enää samanarvoinen heittomerkeissä, kun ennen. En haluaisi olla se isoin ja läskein, ei sillä, mutta silti.. Olen muuttunut osaksi massaa ja sinnehän jään. En pysty loistamaan ulkonäölläni mitenkään ja muutenkin olen ihan peruskauraa. Hööh.

Sitten tässä on kyllä se toinenkin puoli: baarit. Mä ennen hiippailin siellä nurkissa, jos sinne saakka edes uskalsin ja kehtasin mennä.. nyt en. Ja en tasan anna yhdenkään kukkakepin lannistaa mua Sillä silmäyksellä joita tuhteihin tyttöihin luodaan.. Minä annan tasan takaisin sitä samaa settiä, potenssiin kymmenen. Ennen olisin tukahduttanut tunteeni kotiin saakka ja sitten itkenyt tuntikaupalla. Itsevarmuus. Mistä tää tuli???? Ja baareissa on aina kahtaa sukupuolta.. sen vastakkaisen sukupuolen huomio on todella omituista. Nehän pitää mua ihmisenä ja ihan vapaaehtoisestikin puhuu mulle tai tulee tanssimaan.. Hassuin kommentti oli viimeksi, kun ulkona oltiin. Mies, joka nyt ei rehellisyyden nimissä ollut mikään Banderas itsekkään, mutta ihan mukiinmenevä normi mies, sanoi mulle, että olen kympin nainen. Oli pakko kysyä miksi kummassa se niin ajattelee. Vastaukseski sain, että olen kaunis sekä ulkoa että sisältä ja musta huokuva itsevarmuus ja sinut itseni kanssa oleminen on seksikästä. Dodiin.. 

Olenko matkalla ihmiseksi? Norsusta gaselliski? Tuskin sentään jälkimmäistä, mutta ihminen musta saattaa tulla ajan kanssa.. Vielä kerran käytän sanaa HUISIA!