Saikulla tylsyyden iskiessä sukellus netin ihmeelliseen maailmaan voi olla pelastus.. tai sitten pahennus...

Löysin uusia blogeja, uusia sivuja..uusia asioita.. jotka kaikki koskivat lapsettomuutta, raskautta, vauvoja..lisää vauvoja ja synnytyksiä ja taas vauvoja...

On suuri saavutus pitää nämä tunteet ja toiveet aina pinnan alla, mutta joskus repeilen - niinkuin tänään..

Ovistestejä, raskaustestejä, koti dopplereita, potkumittareita... löysin aivan mielettömiä juttuja, joista haluan jokaisen itselleni.

Minusta tulee se sekopää odottaja, joka tarkkailee koko ajan ja kaikkea.

Jos minusta tulee siis koskaan odottajaa...

Lapsen kaipuu on jollain tasolla kamalan surrealististä. En osaa kuvitella elämääni lapsen kanssa, mutten ilmankaan. En tiedä, kumpi on pahempi tai parempi vaihtoehto. Elän odotuksen odotuksen odotuksessa ja mietiskelen, kummoinen perhe meistä tulee, jos tulee. 

Tuoreessa muistissa on ex miehen kanssa läpi käyty vuosien helvetti. Jokainen tyylipuhdas negatiivinen raskaustesti, vaikka kaiken olisi pitänyt osua nappiinsa.. Jokainen kuviteltu oire tai oireettomuus.. jokainen herätetty toivonkipinä ja jokainen tylysti maanrakoon poljettu unelma... Miten sitä teki kaikkensa, että olisi nähnyt sen toisenkin viivan tai plussan tai palleron siinä testissä.

Ystäväni negatestien tekoa katsellessa tässä päivänä eräänä jouduin syömään nyrkkejäni etten olisi alkanut parkua ääneen - tein sen myöhemmin yksin ollessani. En tiedä, kumpi oli pahempi kauhu skenaario: hänen raskautumisensa vai se, ettei hän olekaan raskaana.. Olemme puhuneet hänen kanssaan, millaista se toiselle on, jos toinen (kun toinen toivottavasti) tulee ensin raskaaksi. Sitä, miten se tulee toista kirpaisemaan, mutta miten sitä on kuitenkin oikeasti onnellinen toisen puolesta - ja miten sitä toivottavasti pystyy mahdollisimman nopeasti käymään läpi oman surunsa, jotta voi aidosti yhtyä toisen iloon...

Tällä hetkellä lähipiirissäni on kaksi ihmistä ns. pieniin päin - ja ajan kanssa tiedän, että pystyn kokemaan vain aitoa iloa heidän puolestaan. En vielä, mutta jossain vaiheessa...

Stellan Aamun kuiskaus biisin sanoja lainatakseni...

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
kyllä sen ymmärrät
kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten
tämänkin kuvan värität

Mene edeltä kyllä se jää kantaa
ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan
kyllä se jää kantaa, sulje jo silmäsi

Tunne kuinka tuuli
sun kasvoillesi maalaa värin uuden
ei ole hätä ääni jonka kuulet
on aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Kovin helppoa on vajota hetkiin
joissa tunne on valhetta
sielusi kadotat vain öisiin retkiin
syntyy syviä haavoja

Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
ole rauhassa vielä mä sua seuraan
kyllä se jää kantaa
(nyt) kuule mun lauluni...