tähän hiton ylös-alas menoon. Painon suhteen. Viikko sitä, toinen tätä.. Miinusta, plussaa, plussaa, miinusta... Nyt TAAS plussaa. Olen kaksi vitun kuukautta junnannut tässä samassa ja olen NIIN täysi tätä, että pitänee alkaa miettii radikaalimpia juttuja, jotta homma etenisi jonnekin.

Turhauttaa ja muutenkin tosi paha taas olla. Aamu alkoi vain sillä tyhjyyden tunteella, jonka läsnäolon tahtoisin voida poistaa mun elämästä. Mutta se palaa aina vain uudelleen ja uudelleen. Ja kaikki se, mitä se tuo mukanaan on lähes sietämätöntä. Pahin yhdistelmä.. tyhjyys ja yksinäisyys. Se tunne, kun tuntuu, ettei kukaan välitä yhtään. Se, ettei mulla ole ketään, jolle mä olisin korvaamaton tai niin tärkeä, että olisin  olemassa niille ihmisille silloinkin kun mun on pahaolla. Vihaan tässä maailmassa sitä, että kaiken pitäisi olla aina hyvin, jotta sut otetaan vastaan. Näissä kuopissa saa maata ihan yksin omissa paskoissaan. Liian monta kertaa saanut omat tunteensa pallona takaisin, jos niitä on kelleen yrittänyt jakaa.. joten en enää edes viitsi.. Vain kaiken hyvän saa antaa eteenpäin. Ehkä pitiäisi itsekin opetella olemaan tuollainen.. kylmä ja välinpitämätön. Lakata ottamasta toisten murheita vastaan tai syöttää ne takaisin toiselle, niin, että tietoisesti saa toisen tuntemaan itsensä täysin paskaksi. 

Nää on näitä hetkiä, jolloin voisin ihan hyvin vain antaa periksi. En usko, että kukaan juurikaan noteeraisi sitäkään. Kuole pois ja olet unohdettu hautajaisia seuraavana päivänä. Miksen olisi yllättynyt siitä? 

Taidan mennä vain peittojen alle, sulkea puhelimeni ja lakata olemasta siksi, kunnes mä kelpaan taas jollekin itsenäni - tälläisenä epätäydellisenä, sairaana ihmisenä, jonka ajatusmaailmaa on ilmeisesti niin saatanan vaikea edes yrittää ymmärtää. Uskonette, että jos voisin, muuttaisin itseni normaaliksi: ihmiseksi, jolla ei ole näitä aaltoja: on vain se pinta, joka joskus väreilee, mutta tasaantuu sitten.. Ei niitä huippuja ja sitten pohjia.. Mikään saatanan lääke tunnu tehoovan tähän..Mikä tekee tästä myös niin vaikeaa, on se, että mä TIEDÄN itse, ettei mun ajatukset ole ihan tasapainossa ja kaikki tuntuu liioitellun voimakkaalle ja että tää on se pohja taas, mutta että se harjakin tulee sitten taas aikanaan.. tiedän, mutten saa siitä itselleni mitään lohtua. Toivottomuus, ja tää saatanan ahdistus. Kaikesta. Ahdistaaahdistaaahdistaa. Loppuishan tää jos ottas ja kuolis pois. Loppus ne harjalla olitkin sitten. Olisko sitä kuoleman jälkeen kuin öinen lammenpinta..? Tyyni, rauhallinen ja usvainen?

Ainoa hyvä jonka tässä näen on se, etten ainakaan syö mitään, kun on niin pahaolla. 

Kulta Pieni - Johanna Kurkela

 miksi miksi teit niin 
väsyitkö elämän vaatimuksiin 
mikset kertonut peloistasi 
joita kannoit sielussasi 

nyt kaikki on niin tyhjää 
sanatonta ikävää 
en vielä oikein edes ymmärrä 
tätä kylmää pimeää 

refrain: 
kulta pieni mä tahtoisin 
ottaa sinut taas syliini 
ja puhaltaa pahan pois 
että kaikki taas hyvin ois 
kulta pieni jos olisit jaksanut odottaa 
niin olisit nähnyt sen miten valo voittaa 
lopulta pimeyden 

miksi miksi teit niin 
petyit kyyneliin valheellisiin 
sitä käsittää ei voi kukaan 
miksi lensit tuulten mukaan 

sä peitit taitavasti 
jäljet kyynelten 
ja kun en pinnan alle katsonut 
niitä koskaan nähnyt en 

..anteeksi vain kaikki fanit, mutta mulla tulee se korvista jo.. kukuin tuossa naamassa äsken ja koin jonkinasteisen ärtymysilmiön, koska liki joka toinen päivittää tilaansa Suomi-Kanadan tahtiin.. maali siellä, toinen täällä.. KÄÄK. Hienoa.. kuinka mä pystyisin suodattaa noi??? 

Musta on tosi kivaa, ja hienoa, että on tälläisiä joukkosportti ihmisiä, jotka kannustaa ja hehkuttaa ja on messissä ihan täysillä..mutta mä en ole.. Joskus nuorempana joo, ja kun Suomi ekan kerran voitti MM-kultaa, niin muistan juhlineeni.. mutta esim. viime vuotisesta voitosta on jäänyt mieleen vain se Poika saunoo.. Nihn.

No se siitä.. kukin tavallaan. Itse katselen tässä samalla jotain ohjelmaa, en tiedä mitä, mutta jotain.. ja nautiskelen punaviinistä.. Jos tän yhden lasillisen joisi ja menisi sitten saunaan... katsoisi lisää töllöä sitten ja vain olla öllöttäisi.. Sain luututta tän lukaalinkin, niin et kykenee taas hieman rentoutumaankin.. 

Eilen pidin ruokapäikkyä, tänään en ole jaksanut.. chillaan.. ja nautiskelen.. eipä sitä ole kummia tullut syötyä.. aamulla leipä juustolla ja kinkulla ja kaffea.. iltapäivällä omena-kaneli rahkaa kermarahkan kanssa sekoitettuna, sitä tuli niin iso annos (200g+125g) et siit on osa viel jääkaapissa.. sit join taas kahvia ja söin yhden croisantin juustolla.. pienen annoksen makkarakeittoa ja ruisleivän becelillä.. yhden palan geisha suklaata.. ja nyt olen rouskutellut sipsejä ja juon viiniä.. Nom nom. 

Huomenna on mun pikkusiskon 20-vuotis päivä.. Muistan kun se pentu syntyi.. sitä kutsuttiin paprikaksi.. ja sittemmin kukkulaksi - en tiedä yhtään miksi, mutta niin oli. Ja nyt neiti on jo..melkein voisin sanoa, että aikuinen.. Mulle henk.koht sisarussuhteet on tosi tärkeitä. Mulla on isosisko ja pikkusisko sekä 3 pikkuveikkaa.. Osan kanssa on lämpimämmät välit kuin osaan, johtuu ikäeroista ja sukupuolesta.. uskon, että ne asiat jossain vaiheessa lakkaavat merkitsemästä yhtään mitään..nyt jo koen kaikki jollain tapaa läheisiksi, pikkusiskoni erityisesti on mulle ihan mielettömän tärkeä ihminen. Ei ole viikossa montaa päivää, kun en juttele hänen kanssaan. Isosiskoni on myös läheinen, mutta hiukka erilaisten elämäntilanteiden takia meillä ei ole niin paljon yhteistä kun pikkusiskoni kanssa.. Mutta pointtini tässä oli, että mun on aina tullut pahamieli niiden puolesta, joilla ei ole sisaruksia.. mikä on tietty tyhmää, koska kai se on niin, että mitä ei ole ollut, tai ole, ei sitä osaa kaivatakkaan?

Tosin tästä pääsemme hieman toiseen aihealueeseen taas.. Jos ei ole ollut jotain, kuinka sitä voi kaivata.. Lapsi. Kuinka voi kaivata lasta, vaikka ei ole koskaan yhtään vielä saanut? Mä kaipaan. Joka ikinen päivä. En voi sanoa, että se olisi aamujeni ensimmäinen ajatus tai iltojeni viimeinen, mutta jokapäivä mietin sitä, kuinka toivoisin, että saisin joskus tuntea lapseni kasvavan sisälläni.. saisin hänet syliini.. helliä, rakastaa, opettaa.. en kuvittele epärealistia unelmia siitä, et millaista se lapsiperheen arki on..olen nähnyt sitä sivusta vuosia, mutta silti.. jostain syystä haluan osaksi sitä hirvittävänkin tuntuista sirkusta.. huoh.. en pysty tästä nyt enempää kirjoittelee, en halua alkaa voimaan huonosti nyt, kun mulla on hyvä fiilis..

Taidan mennä naksauttaa saunan päälle, juoda viinini loppuun ja tekstaa ehkä ystikselle ja kysyä kuinka siellä voidaan....

Hyvää viikonloppua kaikille 

Tänään on ollut pitkästä aikaa sellainen päivä, et olen ollut oikein hyvällä tuulella ja semmoisella fiiliksellä, että ehkä tää pirun elämä voittaa..

Kävin aamusesta heti lääkärissä - joka on siis niiiiin super IhQ et voisin kehitellä itselleni vaikka ja mitä vaivaa, et pääsisin vaan kattelee sitä - ja tää lääkäri IhQ kuunteli mun keuhot ja totesi, että hyvät on vinkunat ja määräsi ventolinen tuplauksen (nyt 2xvrk -> 4x vrk) ja pulmicort tuplaus myös (nyt 2x200-> 2x400) ja kortisonikuuria  päälle sekä suunkautta että suihkeena nenuun.. ja antibiootit sillä merkkerillä, et infektio on taustalla.. hip hop hurraa.. Mutta tämänhän tiesin jo.. että tuommoisia sieltä tulee.. Mikä yllätti mut, oli se, että lääkäri halusi ensin puhua mun kanssa mun voinnista - hän on se joka mut laittoi psykin akuutille keväällä.. Kyseli miten voin nyt, lääkkeet ja muutakin.. Vaikka oli aikataulustaan 45 minuuttia myöhässä, niin silti antoi aikaansa ihan kunnolla, eikä vain sisään, ulos ja heihei tyylillä.. Ekoja kertoja elämässäni olen ollut tyytyväinen julkisenpuolen lääkäriin - terveyskeskuksessa. Aiemmin vain yksi naislääkäri on päässyt samaan - harmi, että siirtyi yksityiselle.. Vaan hoitoa on siis saatu ja toivoa on, että tää kakka joskus loppuu!

Lääkärin jälkeen kävin hiukka ostoksilla ystiksen huomista syndepäivää silmäillen ja menin sitten saman ystiksen kanssa lounaalle Chico'siin (ja hän oli aivan otettu lahjastaan...)..tilasin Chico's burgerin, josta söin pihvit, pekoniviipaleen ja juuston välistä vihannesten kanssa, pari haarukallista coleslaw salaattia ja muutaman ranskalaisen.. Sitten olinkin ihan ähky. Mutta pääosin siis vedin proteiinit vaan.. ja se on se pääasia. Eilen söin ihan törkeesti! Oli nälkä ihan koko ajan, vaikka tankkasin proteiiniä ja rasvaa.. silti vaan oli.. :P Kalorit kiipes yli 2000! Toissapäivänä ne oli kuitenkin vain n.1500, eli vahinko takas siinä - tasapainossa ollaan. Tänään en ole laskenut, katsellaan sitten illalla. Olen siis pitänyt ruokapäikkyä tällä viikolla, koska haastoin itseni syömään paremmin.. voisin julkaista ne tässäkin tonne loppuun...

Jokatapauksessa Chico'sin jälkkärikahvien jälkeen (jotka ystikseni halusi ehdottomasti juoda emalimukista Tommy Tabermanin teksteillä, jonka ostin hänelle lahjaksi...) lähdettiin junaileen ja mentiin kirppikselle Rekolaan... Aika hankala hengittää siel oli, mutta löytämäni hamonen korvasi sen pihinän.. Ihana, musta pitkä hame! Entiseni on niin iso, että mahdun sen sisään jonkun kaverin kanssa.. :P Tuossa hameessa on kesäfiilistä..hieman semmoinen rimpsumainen, revityn oloinen.. kuvaan, jahka olen sen kanssa.. nyt vaan sovitin pikaiseen.. Kirpparikierron jälkeen mentiin ulos aurinkoon istuskelee ja syötiin jädet... Kesän eka ulkojäde, oli hyvää. Söin murueskimon, ja siinäkin oli melkein liikaa jädeä. Leikkauksen jälkeen en ole sopeutunut jäden syöntiin juurikaan.. Tarvitseeko? No ei. Puikko silloin tällöin on ihan okei.. ja se riittää.

Kävin kaupan kautta ja tulin sitten kotiin - päätä särkee ja on hiukka uupunut olo.. join kahvit ja söin hiukka välipalaa.. En oiken tiedä mitä tekisin.. haluaisin tehdä JOTAIN.. mennä JONNEKIN.. tai JOTAIN.. ,mutta samalla haluan vain maata möllöttää ja olla öllöttää... Humm.. jonkun kamun kanssa leffa-sauna ilta vois olla kiva.. toisaalta itsekseenkin se on ihan jees.. kynnet pitäs laittaa, hiukset värjää kun juurikasvisto elää taas omaa elämäänsä.. Niin tai näin, nyt tää jaarittelu saa piisata.

Tässäpä viikon syömisiä tähän mennessä..

Ma 7.5

AP 10 aikaan: 3 kuppia kahvia, kevyt ja täysmaidolla ja makeutuksella+ vitskut ja kalatabut

LO 12:45: 45 g kylmää, paistettua kanaa, 43g polar 15% juustoa

VP 16.30-17.00: kaksi kuppia kahvia kevyt maidolla, yksi ruisleipä siivu 60% becelillä, 4 kinkkusiivulla, 3 juustosiivulla ja puolikkaalla tomaatilla

VP  18.45: kerrosviili 1% persikka-mango¨, 1 kpl kookossuklaa namia (semmonen about dumlen kokoinen)

PÄ 20.10: perunamuusia n.1dl, seitä ranskankerma-mausteseos kuorrutuksella n.150g, 120g aurinkokasviksia

JR 21.45: Iso kuppi teetä maidolla ja makeutuksella, 25g suklaata

IP 23.00: 1 ruispala margariinilla jonka päällä 1,5 kalkkunanakkia ja 1muna paistettuina becelissä, 150g jugurtti

TI 8.5

AP 7.00: kahvia kevytmaidolla, vitskut ja kalaöljy, 
      8:00 Skyr mansikkarahka

VP 9.30: 25g proteiinipatukkaa, vettä

LO 10.30: 2 kananmunaa, 3,5 kalkkunanakkia paistettuina becelissä, 1 ruispala becelillä, 36g Polar 15%

12.15 4 suklaakonvehtia

VP 14.10: eilistä seitä 109g

VP 15.30: kahvia kevyt maidolla, ¼ naanleipää öljyssä paistettuna, 1 ruikkari becelillä, 3 juustolla, 3 kinkulla ja puolikkaalla tomaatilla (söin puolet)

17.15: loput puolet ruikkaria

PÄ 19.45: spydäri 250g, 2 munaa

21.30: loput spydäristä

IP 23.20: ruispala siivu, becel, juusto, kinkku, puolikas tomaatti

Edit. keskiviikon ruoat

KE 9.5
AP 8.00: kahvi kevyt maidolla 2kpp

VP 10.00: proteiinipirtelö (QNT Delicious Whey Protein Shake 30g proteiinia)

LO 12.00: chicosin hampparista 2x75g pihvit, 1 siivu pekonia, 1 juusto ja  salaattilisukkeet  hampparin välistä, 4 ranskalaista, 1 kuppi kahvia kerma-maidolla…

VP 13.45: murueskimo

VP 16.30: kahvia kevytmaidolla 2kpp, ruispala, becel, 2 siivua juustoa, 4 kinkkua, puolikas tomsku

PÄ 19.30: Makkarakeittoa  ja 1 ruispala siivu becelillä

JR 21.15: Rainbow’n persikkarahka

IP 23.30: Kaurapuuro  rasvattomaan maitoon, beceliä, 1 kalkkuna nakki


Eli syöty ON 

Eräässä blogissa törmäsin tähän ja ihastuin ajatukseen.. niimpa olin oikea pikku kriminaali ja nappasin sen matkaani..  Minä siis rakastan omaa kotiani, vaikken olekaan mikään sisustus friikki saatika että osaisin moista, mutta silti.. Koti on aina Koti. 

Ekana hyvät uutiset: posti toi Yoursit - tilasin ne kai perjantaina ja nyt tuli jo! Tosi nopeeta tällä erää.. Sukkikset ei oo mennyt viel kokeiluun, mutta farkut oli passelit - eivät jää heti isoiksi, jopa lahkeet oli sopivat :)) Ja huppari oli tosi kiva... :) Mutta hirveesti niis on noita väriaineita, kun mulle jäi hupparin kokeilun jälkeen suuhun se maku! Varmaan pestävä pariinkin kertaan ennenkuin pystyy päälläään pitää.. :P Mulla on herkkä iho. :P

Huonompia on sitten se, etten edelleenkään ole työkuosissa.. saikkua jatkettiin aina vikaan päivään saakka ja lääkeannostusta kohotetaan - taas. Ja sain jotain inhoja neuroja taas kokeiluun, jos niillä tuo unihomma korjaantuisi, kun tuntuu, että kaikki on jollain tapaa epäsopivia.. noissa on sivuoireissa lista ykkösenä ruokahalun voimakas lisääntyminen ja painonnousu.. Onneksi lekuri sanoi, ettei sit niitä oteta käyttöön, jos näin on.. kun mulla tätä painoa jo on ennestäänkin ihan liikaa, enkä halua yhtään lisää vain päinvastoin pois päin.. Ja kävin tänään terkkarissakin jonottamassa tän pitkittyneen flunssan takia.. 9 aamulla mulle sanottiin et 12 jälkeen alkaa päivystys mun omalla lääkärillä - jäätkö odottaa? En jäänyt. Sain sitten huomiselle ajan aamuksi.. jos saisi jotain jeesiä tähän oloon.. huoh hoh..

No nyt kun olen saikulla.. niin ajattelin et voisin yrittää käydä päivisin lenkillä.. mulla on tossa ihan liki joki, jonka varrella menee kävelyteitä.. kun kiertää yhden lenkin siinä, se on 5 kilsaa.. Sopiva matka 45-60 minuutin kävelyksi. Jos saisin liikuntakärpäsen puraisun samalla.. kesä tulee, olisi aika muuttua aktiivisemmaksi...

Mutta nyt meen muihin puuhiin.. yritän tosi kovasti kuvailla vaatteita päälläni ihan lähiaikoina.. :) Tiedä kiinnostaako ketään, mutta omaksi ilokseni - ehkä joskus niistä kuvista voi tulla muutoskuvien osia.. jos tästä vaikka vielä laihtuisi lisää :))

Viime viikosta -700g, mutta koska viime viikolla tuli puol kiloo takapakkii, niin nyt sit todellinen miinus on 200g.. Hidasta, hidasta.. Mutta osittain ihan oma syy.. kipeenäkin olo vaikuttanut.. mutta ruokahomma täytyy remppaa.. ajattelin pitää ruokapäikkyä ainakin nyt perjantaihin saakka - viikonloppuna on siskon synttärit ja en ala laskee tuoppien määrää tai krapulasafkoja :D Juhla juhlana ja arki arkena..

Tilasin Yoursilta niitä vaatteita taannoin, ne saapui viime keskiviikkona.. Kaikki sopi päälle, mutta farkuissa oli hieman liian lyhyet lahkeet mun makuun.. ja sukkikset oli kanssa naftit, päälle meni ja kaikkee, mutta reilummat olis olleet paremmat.. Tilasin taas sukkiksia, yhdet farkut ja hupparin sieltä.. alle 80 euroo meni - sukkikset nyt isompaa kokoa. Voisin laittaa tähän, mitä tilasin :) Vaikkei ne ole mitenkään erikoisia. :)



Sukkikset kokoa 22-26

 
Mustat bootcut farkut, kokoa 16

 
Musta huppari, pitkä malli, kokoa 18



Ruutu sukkikset kokoa 22-26

Ja lisäksi ne tähtisukkikset kanssa kokoa 22-26 - ne on niin söpöt, mut noil mitkä jo tilasin, ne tähdet on hassunnäköiset kun pituus ei riitä tarpeeksi.. ne venyy hassusti :P Ihan ok ne on, mut mut.. Sukkisten pitää olla isot. Aamen.

Shopninkalta ostin joku aika sitten ihanan kesäpaidan, tai tunikan.. alla tuossa on toppi ja päällinen ihanaa kreppimäistä hulmuavaa kangasta ja pitsiä.. Tykkään tuollaisista paidoista kesäisin, on ilmavia ja helppo yhdistellä.. 



Mutta nyt pitää alkaa valmistautuu, mulla on psykiatrin tapaaminen iltapäivällä.. keskustellaan lääkityksestä - taas ja siitä miten se on ehkä.. alkanut vaikuttaa..ees vähän.. ja siitä, kuinka sain melatoniinista kauheet kutinat.. ja siitä, et olisinko mä työkunnossa jo.. saikku loppui eilen, mut pomo  ehdotti, et menen eka lääkäriin ja saan sen varmuuden, et työkunto on riittävä, ja palaan sitten huomenna töihin, jos lääkäri niin toteaa.. Miksi lääkärin pitää todeta se? Siksi, että mä en osaa arvioida itseäni.. hyvinä päivinä mä olen valmis vaikka mihin, huonoina..en mihinkään.. ja mieliala vaihtelut on aika huimia edelleen.. mutta rehellisesti puhumalla mitä tunnen, uskon saavani asiantuntijan näkemyksen ja oikean sellaisen. Eipä mulla ole enää edes montaa viikkoa töitä, et sen takii menisin kyl jo mielelläni töihin.. et ehkä mä vaan sanon, et haluan töihin, oli mikä oli. Romahduksia ei vaan saa sit tulla. 

Mutta nyt, done and gone. 

..on tää ahdistus. Yritän täällä suunnitella elämääni eteenpäin.. etsiä uutta työpaikkaa ja muutenkin miettiä mitä haluan.. Tuo työpaikka asia varsinkin tuntuu kuin seinälle edessä, suurena, korkeana ja pelottavana muurina.. ylitsepääsemättömälle muurille. 

Tuntuu, ettei musta ole kertakaikkiaan mihinkään. Omalle alalleni on jotenkin se kaipuu koko ajan, mutta tämän viiimeisimmän työsopparini aikana, joka loppuu nyt kuun lopussa, olen taas saanut niin paljon paskaa niskaani ja muistutuksen siitä, kuinka rankkaa kokopäivä duuni on - varsinkin, jos siihen sisältyy vastuuta suhteellisen paljon. Ja kuinka lasten kanssa olo on mun terveydelle se ehkä huonoin juttu koskaan, kun olen tämmöinen vajakki mieleltäni - saatika se, että vastustuskykyni on alentunut synnynnäisesti. Olen saikuttanut ja saikuttanut ja vaikka TIEDÄN ettei sairaudelle voi mitään, niin elä siinä sitten tän asian kanssa.. TIEDÄN, että olen hyvä duunari vain, JOS olen paikalla.. ja näillä saikkumäärillä en todellakaan ole.

Sitoutuminen työhön on alkanut pelottamaan mua niin järjettömästi, koska pelkään, etten pysty sitoutumaan.. Pystyn, mutta sitten en kuitenkaan ole käytettävissä.. Syksyllä mulla prakas fysiikka ja pahasti - keväällä mieli. Ja kun tiedän, ettei se ollut vain tämä vuosi.. tää oli vain toisantoa kaikista aiemmista vuosista... joskus mennään vain toisin päin, että ensin mieli syksyn tullen ja sitten kroppa keväällä ... Haluaisin kovasti tehdä töitä ihmisten parissa, en kestä ajatusta missään toimistossa kökkimisestä yksinäni.. mutten tiedä enää mitä haluan... Tahdon tavallisen työpaikan, jossa pystyn olemaan.. ja joka ei vaativuudellaan aja alas mun pedanttia minää : kun tehdään, pitää tehdä kunnolla ja yhtään vähempi ei kelpaa.. ja jos sinne toiseen laitaan lipsahtaa, siitä tulee kamalia omantunnon tuskia ja itsesyytöksiä siitä, kuinka en osaa MITÄÄN. Ja työkavereilla on muhun ihan kauhean iso vaikutus.. en kestä yhtään päällepäsmäreitä, koska tunnen jääväni alakynteen ja alistuvani ja voin huonosti.. Tulen toimeen aina ihmisten kanssa, mutta monesti siihen kuvioon sekoittuu pelkoa. En uskalla sanoa ääneen mitä ajattelen, ja jos sanonkin, niin se, että toinen lyttää mut ja mun ajatukset, on hirveää. Pitäisi olla vahva, pitäisi luottaa itseensä ja siihen, että minäkin voin joskus olla oikeassa tai ettei mun mielipiteet ole automaattisesti jotenkin vääriä.. Mutta.. en vain osaa.

Mitä enemmän tätä työkuvioo ajattelen, sitä ahdistuneemmaksi tulen. En uskalla lukea edes ilmoituksia kohta, kun tuntuu, että niissä kaikissa vaaditaan niin paljon, etten mitenkään kykene niihin asioihin. Enkä taas saa tätä itkemistä loppumaan. Ensi maanantaina pitäisi saikun jälkeen palata töihin, 4 viikkoa vielä.. ja tuntuu, että tukehdun.

=Minä.

Vaaka kertoi +500g painonnoususta... miten sitä olenkaan TAAS jumissa tietyissä painolukemissa.. hoh hoh hoijjaa. Tiesin tän jo etukäteen, että näin tulee käymään.. joskus kaukaisina vuosina olin todella pitkään näissä kilolukemissa.. ja olen jumittanut kaikissa pitkäaikaisemmissa lukemissa koko projektin ajan... mutta kyllä tästä selvitään... olen elänyt aika hunningolla.. nukkunut huonosti.. ja olen kipeenä hieman.. Lauantai aamuna heräsin ilman ääntä.. :P Nyt se tuntuu taas olevan kulkemaan päin, mutta yskä on aivan saatanallinen.. suosiolla taas astmalääkkeitä kiskon.. en todella kaipaa mitään pitkää, sitkeetä tulehduskierrettä.. argh!

Mutta siis näin.. plussaa, oma vika suurimmaksi syyksi ja oviskin turvottaa taas.. kunhan vapusta selviin, niin jos sitten yrittäisi tosissaan, eikä vain antaisi olla ja kiinnittäisi oikeasti huomioo siihen syömiseen.. Laihtua ei voi, jos ei syö. Ja laihtua ei voi, jos syö väärin. 

Yoursin vaatteet, asiasta toiseen, tulee keskiviikkona..  aika kauan kesti mun mielestä... toivotaan nyt sit ees, et ne olis sopivia.. muuten menee arselleen sekin. 

Nyt maksaa laskut, laittautuu kauppakuntoon.. kauppaan ja jos sit kahtelis, mikä olo touhuilujen jälkeen, että kannattaako tässä alkaa väsää pastasalaattia ja pakkaa vilttejä ja viinaa, et lähteekö sitä puistopiknikille vaiko eikö... sellaista olisi kavereiden kesken wapuksi tarjolla.. No, ainakin aurinko paistaa :) Jos pukeutuu pilkkihaalariin, kai sitä tarkenee...???

HYVÄÄ WAPPUA KAIKILLE 

Olen amatöörikuvaajista amatöörein, varsinkin, kun kaikki alla olevat otokset on otettu Lumialla.. kuvat ovat mitä ovat, mutta pidän kuvaamisesta.. Tässä otoksia tämän kevään varrelta...

..vaan alaspäin mennään.. 0,8 kiloa mennen viikon saldo.. Kyllä se tästä.. joku kaunis päivä olisin alle 100 kiloa.. hip hop hurraa...

Viikonloppu meni ihan reissussa.. Perjantaina poistuin kotiovesta joskus viiden jälkeen ja sunnuntaina palasin 8 jälkeen.. Mmmm.. Oltiin Prkl klubilla Kuritushuone häppeningissä - ja täytyy sanoa, että PÖH. Fiilis ei ollut oikeen mistään kotosin, Bändit ei iskeneet muhun.. Dj:n soittama setti ei uponnut juurikaan kuin Sabatonin kohdilta ja pari muuta kivaa zipaletta... sisäänmaksu 8,5€ ja harmitus läsnäollessa, että tulikin maksettua.. Plaaah. Mentiin sinne joskus kympin aikaan ja pois lähdettiin seurueen kanssa jo yhden aikaan.. ennenkin vissiin.. haettiin pitsat ja mentiin kimppakyydillä kaverin luokse.. Aamulla osalla oli darra, osalla ei.. mulla ei :D Mentiin sitten brunssille Primula nimiseen raflaan ja täytyy sanoa, että olipas hyvää.. Joskaan ihan hirveesti jaksanut syödä, yllättäin, mutta söin kuitenkin.. Päivä meni löhöillessä ja illalla mentiin ystävän kanssa leffaan kattoo se hiton mökki siellä metikössä.. Voi mikä farssi!! Ekat puol leffaa oli hyvä ja säikähtelin ja piilottelin huppuni sisällä, mutta sitten se meni överiksi ylenmääräisten zombien ja muiden hoh hoh hommien takia ja ei ees onnellista loppua.. Ihan kakkaa. Mutta ehkä seuraavalla kerralla parempi onni.. ystävä kyllä piti siitä leffasta.. mm.. että ei kai ne rahat sit hukkaan menneet..

Sunnuntaina oli huippua herätä ihanaan ilmaan.. ei muuta kun aamupalalle Torille (taivaallinen sieni-juusto omeletti ja paahdettua leipää!) ja sitten kävelylle pitkin kauniin pääkaupunkimme katuja ja rantoja.. Istuskeltiin pitkään yhdessä puistossa ja höpöteltiin arskasta nauttien.. Helppo olla onnellinen pikku asioista 

Tänäänkin olen saanut jo aikaiseksi jotain.. kävin ystävän kanssa lääkärissä hänen tukenaan, jossa onneksi selvisi, että kaikki on hyvin... Helppo hymyillä senkin jälkeen.. kun tietää, kuinka toisella on ollut vaikeaa ja kipeää ja ahdistavaa... ja nyt se paska näyttäisi olevan ohi.. Onneksi. Kyllä ystävät ovat 

Näin myös ihanan pikkusiskoni  lounaan merkeissä .. kävästiin kiinalaisessa buffassa, joka ei kyllä saa multa mitään arvostusta.. oli aika kökköä ruokaa ja itse oksensin syömisen jälkeen.. oli ilmeisesti liian rasvaista, raskasta tai jotain.. yleensä kiinalainen ruoka on siis ihanaa ja herkullista, tuo paikka oli kaukana noista adjektiiveista - mutta eipä tartte mennä toiste! Sitten kiertelimme Forumissa kauppoja, mitään ei ostettu, mutta silmänruokaa riitti.. Ihastuin Indiskassa muutamiin kesävaatteisiin, mutta empä tässä kohtaa uskalla ostella sellaisia.. kroppa voi jo kuukaudessa muuttua niin paljon, että istuvuus kärsii.. Ja MIKÄÄN ei ole niin ärsyttävää, kun vaatteet, jotka tuntuu päällä vääriltä..  Jos sitten kesäkuussa hankkisi jotain.. jos jostan vielä sitten mitään saa... 

Tällä viikolla menen siskoni luokse osittain ja paljon on luvassa ihmisten tapaamisia, IHANAA. Ja näen pienen kummitustyttöni pitkästä aikaa! Ja siskon uuden vauvan.. Voi että 

Ihan tuntuu, että kevättä olisi rinnassa... huippu fiilis - kerrankin voin sanoa noin!! 

Usko. Toivo. Rakkaus. Vahvin niistä on Rakkaus. 

Näihin sanoisin, näihin tunnelmiin... tähän kuvaan...

Mulla on menossa mahaviha päivä. Maha näyttää ja tuntuu aivan mielettömän suurelle. painavalle, inhottavalle.. ja sitten pitäisi nyt keksiä illaksi jotain kivaa päällepantavaa, jossa mahan olemassa olo ei näkyisi ja tuntuisi näin hyvin... Joku korsetti kai se on kiedottava, et saa ryhdin kohdilleen.. Ärsyttää nää tälläiset päivät, varsinkin kun on sovittua menoa.. ja kaveri on laiha kuin kukkakeppi..tosin paljon kauniimpi, mun ihana A...

Siivotakkin pitäisi, en saa MITÄÄN aikaiseksi tänään.. Haluan vain maata möllöttää... niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa...

Ja alkuviikon syömättömyys on kostonkierteessä... Käsi sukelsi eilen sipsipussiin (onneksi määrät pieniä...), mutta kun se kävi siellä pusissa kaiken MUUN syömisen ohella.. Voi ällö.. ja nyt on sit opikeen super turvonnut olo, kun eilinen makkarakeittokin oli suolaista kun mikä.. ja söin suolakurkkuja.. ja hoh hoh... 

Mutta eipä tässä kummempia.. halusin angstaa hetken :D

Ja SAMMAKKOTYTTÖ: en pysty kommentoimaan blogiasi, mutta lueskelen kyllä.. kun ei anonyymina voi ja mulla ei ole tarvittavia tunnuksia..

Ja kaikille, ihan jokaiselle yhdessä ja erikseen KIITOS kannustuksesta ja kommenteistanne 

Nyt siivoo ja valmistautuun.. ei tästä muuten tule MITÄÄN. Hyvää viikonloppua kaikille! 

Mun on tosi vaikea edelleen nähdä itsessäni se MUUTOS vaikka tiedän, että on se olemassa.. Näitä on pyydetty ja kannustettu mua laittamaan näitä.. Nyt tuon edelisen todella raskaan tekstin päälle lisää siis järkytyksiä kanssa katsojille ja lukijoille... Vanhemmasta uudempaan.. lihavammasta laih...vähemmän lihavaan.  Kaikkein paksuimmiltani mulle ei ole kuvia, ne meni hajonneen koneen myötä - hyvä niin? Mutta tuossa ensimmäisessä kuvassa olen "vain" n.8 kiloa kevyempi, eli kuvitelkaa vain yksi leuka lisää, niin saatte koko totuuden

 
Toukokuussa 2010, n. 175 kiloa.

 
Lokakuussa 2010, päivää ennen leikkuuta n.165 kiloa.

 
Tammikuussa 2011, n.143 kiloa

 
Syyskuussa 2011, 119 kiloa

 
Huhtikuu 2012, n.103 kiloa

Että semmoisia KUVOTUKSIA. Hyh karmee noita ensimmäisiä oksetuksia.. vaikea hyväksyä, että olen ollut tuommoinen muodoton möhköfantti.. kun nyttenkään en ole sinut itseni kanssa ja epäilen ihmisten näkevän minussa vain sen saman läskin kuin itse näen.. Sopeutumista.. Tiedän, ja näenkin toki, että onhan muutosta tullut.. mutta olen silti, edelleen yli satakiloinen "keijukainen" ja LIHAVA. Sanan jokaisessa merkityksessä.

Nyt heti alkuun on sanottava, että ken luulee, ettei kestä tälläistä analyyttistä omaan mieleeni sukellusta, älöön lukeko tätä. En myöskään kaipaa arvosteluja, moralisointia, tai minkäänlaisia kyseenalaistamisia asian tiimoilta. Haluan vain etsiä itseäni ja miettiä tätä kirjoittamisen kautta. Kommentointia en kiellä, kunhan se on asialinjaa - muunlaista kommenttia en olekaan blogissani juurikaan saanut, paitsi kerran, mutta se oli aikapäiviä sitten, yhden ainoan kerran.. 

On ollut rankat kaksi päivää.. eilen jouduin pitkästä aikaa turvautumaan bentsoihin (tässä tapauksessa Temestaan ja Opamoxiin), jotta sain itseni rauhoittumaan.. Itku ei meinannut loppua ja paniikki iski päälle.. Kauppaan oli PAKKO mennä ja temestan voimalla sinne selvisin.. vaikutuksen alaisena ei itkukohtauksia ollut, mutta kun vaikutus lakkas, alkoi ne taas. Illalla hiippailin ystävän kainaloon saamaan lohtua (ja lisää rauhoittavaa) ja tänään olenkin paremmassa kunnossa taas.. Voi mistä nää tulee nää heittelyt.. Luin paljon epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, johon en ole aiemmin tutustunut ollenkaan.. ja olin aivan shokissa, koska oli, kuin olisin lukenut itsestäni.. Se diagnoosi mulle oli psykillä asetettu viimeksi kysymysmerkillä ja toinen lääkäri pidemmällä tapaamisella sanoi, että tehdään niitä testejä sitten myöhemmin.. paljon on osviittaa siihen, että kakkostyypin pipon sijaan olenkin epävakaa persoonallisuus.. Huh.. Toisaalta.. diagnoosi on yleensä se, mistä alkaa parantuminen, kun tiedetään mitä hoidetaan. Mua on viimeiset.. jessus sentään.. kymmenen vuotta hoidettu vaikka ja minä, vaikka ja millä lääkeillä.. terapialla.. sähköshokeista puhuttiin jossain vaiheessa, mutten suostunut niihin! Hyi että! Oireilu kaikkiin mielivammoihin mulla on alkanut jo varhaisessa lapsuudessa, teini-iässä kaikki paheni.. ja muutenkin koko aikuisuus on ollut yhtä ylä-alamäkeä ja järkyttävää taistelua normaaliuden pariin.. Mitä se sitten onkaan?

Temperamenttinen olen aina ollut.. hyvin impulsiivinen ja aivan järkyttävän voimakkaasti reagoin asiaan kuin asiaan.. teatraalinenkin olen.. äärimmäisen herkkä ihminen, niin hyvässä kuin pahassa.. Nuorempana heittelin tavaroita ja paiskoin ovia ja vaikka ja mitä.. aikuisuudessa olen yrittänyt jättää moisen käytöksen pois, mutta edelleen huomaan tekeväni sellaista.. Ystävät onneksi tuntevat musta myös sen äärimmäisen iloisen persoonan.. olen aurinko ja idearikas, super auttavainen ja ystävällinen.. kiltti ja empaattinen.. symppis.. Monesti tuntuu sille, etten tiedä itsekään millainen olen tai kuka olen. Yritän monesti ajatella järjellä esim. riitatilanteissa, mutten kykene. Mitä stressaavampi tilanne on, sitä impulsiivisemmin toimin ja olen hyvin dramaattinen puheissani. Mikä järkyttää monia, jotka eivät ole tunteneet mua pitkiä pitkiä aikoja on se, kuinka puhun itseni tappamisesta esim. Tai satuttamisesta. Olen yrittänyt monesti itsemurhaa, on niitä kertoja, kun oikeasti halusin kuolla ja petyin äärimmilleni kun heräsinkin sairaalasta ties mistä letkuista ja laitteista.. sitten on myös niitä kertoja, kun olen vain halunnut saada ihmiset huomioimaan mun pahan oloni. Viiltely on toinen asia joka edelleen nousee pintaan silloin tällöin, äärimmäisessä ahdistuksessa, niinkuin nyt keväällä on useaan otteeseen käynyt. Jälkeenpäin tunnen silmitöntä häpeää siitä ja salaankin asian enemmän kuin mielelläni kuljeskelemalla pitkähihaisissa ja piilottelemalla itseäni. Lääkärin kanssa puhuimme tuosta: se on minulle keino yrittää poistaa sitä tyhyyden tunnetta, ahdistusta ja pelkoa, etten ole olemassa.. Fyysinen kipu kertoo, että olen hengissä ainakin. Ja sen avulla pystyn todistamaan itselleni, että tunnen edes jotain. Kipu myös vie sitä kipua sisältä päin. 

Varmasti moni, joka minut oikeassa elämässä tuntee, voi järkyttyä nyt näistä kirjoituksista.. En yleensä kamalasti puhu näistä.. miten olen yrittänyt itseäni ottaa hengiltä.. tai viiltelystä.. tai siitä, kuinka pahalle musta tuntuu.. Kuinka toisinaan olen kuin kehoni ulkopuolella..katson elämääni kuin helvetin huonoa leffaa.. Miten keskellä ihmisjoukkoa, tai yksin kotona, missä vain, saatan saada "kohtauksia" joiden aikana pelkään tulevani hulluksia. Alkavani huutamaan tai jotain.. Kuinka en tunne olevani tässä todellisuudessa ollenkaan. Kuinka haluan puristaa itseäni pieneksi kasaksi, koska pelkään, että katoan kokonaan..haihdun ilmaan. Nuo hetket on joskus vain minuutin pari, toisinaan ne voi kestää hieman pidempäänkin. Jos olen jonkun kanssa liikkeellä takerrun yleensä toisen käteen ja kysyn, ollaanko me vielä olemassa. Kuinka naurettavaa. NYT, kun olo on normaali (???) niin moni tekemistäni, tuntemistani asioista on täysin irrationaalisia ja ihmettelen, kuinka kukaan voi tuntea ja ajatella tai käyttäytyä niin tai noin... Minä voin. Joskus unohdan olleeni olemassa, tai puhuneeni jonkun kanssa.. Erään ihmisen kanssa vuosia sitten keskustelin toistuvasti jonain muuna persoonana.. Hän tallensi minulle niitä keskusteluja ja kuin luin ne myöhemmin olin aivan paniikissa ja hädissäni. Bloggasin tuon kaiken päästäni, en muistanut jälkeenpäin olleeni poissa. Aika oli vain mennyt eteenpäin.. itseni mielestä mitään katkosta ei ollut. Puhuin sillon terapeuttini kanssa noista, ja hän kysyi, millaisiin tilanteisiin ne tilanteet yhdistyi.. Selkeä yhteys oli se, että puhuimme niissä keskusteluissa traumaattisista tapahtumista, lapsuudestani, pahasta olostani.. Terapeuttini sanoi, että se on vain minuuteni luoma puolustusmekanismi.. Sulkea ikäänkuin itseni pois siitä ja tarkastella asiaa, puhua asiasta, ikäänkuin se en olisi minä. Minä jopa olin eriniminen. Tätä toista persoonaa en ole tavannut (tai siis kukaan ei ole...) tavannut vuosiin, kun silloinen ääretön stressi loppui, loppui myös tuon minullekin tuntemattoman tyypin vierailut. Jälkeenpäin luin useaan otteeseen niitä tekstejä jotka käteni kirjoittivat, mutta joita en tiennyt kirjoittaneeni ja järkytyin, kun luin asioita, joiden olemassa olon olin.. "unohtanut".. Mieli on kummallinen väline: suojelumekanismina bloggaus ja poissuljenta toimii siis.

Joskus, edelleen, minusta tuntuu, etten ole oma itseni.. kun saan raivonpuuskan tai draamakohtauksen..Jälkeenpäin tuntuu, kun se en olisi ollut minä, vaikka olinkin. Yhdistän sen siihen omasta kehosta pakoon juoksemisen, kun asiat ovat LIIAN paljon liian vaikeita..

Asia, jonka kanssa olen lähiaikoina, taas, joutunut paljon tekemään töitä, on se, että haluaisin tehdä elämässäni suuren päätöksen, mutta annan muiden mielipiteiden ja arvostelujen jumittaa minut. Pelkään, että loukkaan ihmisiä tekemällä miten itse tahdon. Pelkään, ettei mua hyväksytä enää jos teen oman pääni mukaan. Pelkään, että mut hylätään ja unohdetaan. Ettei mua rakastettaisi enää. Että jäisin Yksin. Yksinäisyys on minulle kuin joku helvetin liekkeihin verrattava tilanne. Yksin oleminen ei, siis se, että vain hengailen yksin vaikka kotona.. tai missä tahansa, vaan YKSINÄISYYS.. se, ettei mulla olis ihmisiä ympärillläni, joille tiedän voivani soittaa vaikka keskellä yötä jos tarve on. Ja tämä toimii siis molemmin puolin, en tietentahtoen käytä ystäviäni tai perhettäni terapiana, siksi vaikenen usein vaikeistakin asioista.. Ja uskallan oikeasti puhua vain niille, joihin luotan ihan äärimmilleen - tai pikemminkin, joiden ymmärtämiseen voin luottaa, siihen, että ne kestää tän, ja joiden haluan tuntevan mut niin hyvin, että pystyvät jo yhdestä sanasta tulkitsemaan mua, tai yhdestä ilmeestä.. eleestä.. Niin, ettei mun aina tarvitse selittää juurta jaksaen mikä on.. Eräälle todella tärkeälle ihmiselle tässä taannoin puhuin itsemurha ajatuksistani ja siitä, kuinka olen yrittänyt sitä.. ja selitin myös, että olen joutunut opettelemaan sen sanomisen ääneen, koska se tabu sen asian ympäriltä on riisuttava, jotta voin elää sen kanssa. Puhuminen siitä ei tarkoita, että tekisin niin. Päinvastoin. Jos lakkaan puhumasta siitä ja voin todella huonosti.. Tämä ihminen sanoi, ettei ole koskaan elämässään kohdannut ketään, joka puhuisi näin tai olisi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan.. joten asian ymmärtäminen, käsitteleminen, asiasta puhuminen tuntui.. oudolle.. Mutta niin sairaalle kun tämä kuulostaakin, se on minulta luottamuksen osoitus hänelle. Ja uskon, että hän ymmärsi sen, kun asiasta puhuimme. Luotan niin paljon toiseen, että uskallan sanoa ääneen ne synkimmätkin ajatukset..Ja että sanat eivät ole tekoja. 

Halu kuolla on minulle, kiitos terapia vuosien, halu päästä eroon pahasta olosta. En siis halua kuolla fyysisesti, olen liian elämän utelias siihen uskon, mutta haluan sen pahan olon pois, loppuvan ja katoavan. Tuskaisuus ja tyhjyys ovat pahimpia vihollisiani. Tuskaisuus on jotain aivan hirveää, kun se iskee päälle, en tiedä kuinka olisin. Haluan huutaa, raivota, hakata seinää.. samaan aikaan kun haluan vain käpertyä itseeni, en pysty puhumaan, en itkemään, en mitään. Tuijotan silmät täysin vailla näkemistä jotain, enkä ole kontaktissa mihinkään. Bloggaan kaiken, suljen itseni. Täytyn sillä tyhjyyden tunteella. Siitä yli pääsemiseen menee yksinäni tunteja, jopa päiviä.. mutta jos vierellä on ihminen, joka tuntee mut, joka osaa käsitellä mua, tyhjyys tai tuskaisuus voi hävitä suht nopeaankin.. yleensä ensin alkaa itkeminen ja sitä seuraa vasta vaihe, kun pystyn puhumaan.

Huh.. Ompas tääkin väsyttävää.. ja itselle siltä samalla äärimmäisen terapeuttista. Odottelen uuden terapian alkamista.. tai mahdollisuutta, mieluiten, palata vanhan terapeuttini luokse..  Mutta tämä tästä tällä erää. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne saakka. 

Kaikki komeat 103,6 seisoo vielä vaa'assa, mutta se satasen raja lipuu HYVIN hiljaa kohden... joskos sinne joskus päästäisiin vielä.. Toivossa on hyvä elää, vai miten se menee..

Kuukaudessa on pudonnut vain puoli kiloa.. seuraavan kuuden viikon aikana pitää kadottaa 3,7 kiloa. Toukokuun lopussa on oltava alle 100. Aamen.

Mieliala on todella maassa.. mikään ei kiinnosta.. väsyttää.. ahdistaa.. tuntuu tyhjälle. Itkeskelen ja tunnen fyysistä kipua pahanoloni kautta.. Kyllähän tästä vielä noustaan.. ehkä, joskus.. Nyt ei ole muuta raportoitavaa.. Vaikenen synkkien vesien aallokkoon.. :(

 Trallaalllaa... ei mulla ole siis mitään järkevää asiaa.. Viikonloppu meni.. mitä se toi tullessaan on pieni Prinssi... siskoni pyöräytti eilen, 14.4 kello 17.36 rv 36+0 ruttuisen pikkumiehen.. Kaunis hän on ja täti on taas mahdottoman ylpeä pienestä uudesta ihmisen alusta.. On jo järjestyksessä seitsemäs.. Olen siis varsinainen multitäti - kyseenalaistan tämän sen verran, etten suostu kukkamekkoon... 

Mutta se siitä... julkaisen pienestä miehestä kuvia, kunhan hän on hieman kuvauksellisempi.. nyt aika rutussa ja punainen ja turvonnut... matka maailmaan oli rankka ja yksiöstä kiskottiin pihalle ennen aikojaan siskon huisin korkeiden sappiarvojen takia.. Kurja vaiva, mutta onneksi kaikki meni hyvin, sektioltakin säästyttiin.

No NYT se siitä.. 

Oma viikonloppu meni lapsenlikkana ja sitten ystävän kanssa ollessa.. juotiin muutama olut ja pelattiin xboxilla ihan päättömiä pelejä.. Oli todella rentouttavaa ja ihanaa, kunhan ensin olin päässyt surustani yli.. perjantai ja lauantaikin puoliksi meni käsitelessä ilon ja onnen keskellä hyvin ristiriitaisia tunteita omasta lapsettomuudesta.. se tuska on niin käsin kosketeltavaa, kun itse ei kykene siihen, mihin nainen kun nainen melkein pystyy.. oma naiseus hukkuu tuskaan ja mietin, mikä mussa on vikana ja miksi olen tälläinen.. Läskit on ainakin vikana, mutta ne ei kuulemma riitä syyksi tälle kaikelle.. mun menkkojen mukaan voi tarkistaa vaikka almanakan ja kellon.. huoh. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun käsittelen omaa suruani vaikka iloita pitäisi.. ja tässä hormonimyrskyn viime hetkillä ennen menkkahelvettiä tunteet on vielä enemmän pinnassa.. itkin pitkään ystävän kainalossa, juttelin ystävien kanssa, jotka tietävät mitä tää paska on.. ja helpottihan se olo siitä.. Aamulla toki iski tänään uusi itkukohtaus kun kävin katsomassa pienen prinssin ensikuvan naamasta.. silitin typeränä puhelimeni näyttöä ja mietin, miksei mulla voi olla lasta. Mutta ei ole, ja näin se on. Avaan silmiä sille vaihtoehdolle, etten koskaan tule saamaan lasta. Kipeää, mutta onneksi asiaa on työstetty jo 10 vuotta, niin ei tule ikäänkuin.. nurkan takaa tämäkään....huoh...

Noita surukohtauksia lukuunottamatta olen oikein pirteä ja suht hyväntuulinen.. taitaa nuo laamalääkkeet alkaa pikkuhiljaa antamaan jonkinasteista vastetta: elän toivossa, että musta tulee pian tasapainoinen taas.. Vaikka samalla pelkään sitä tietoa, että tyyntä myrskyn edellä... elämässä on asioita, joita pyrin muuttamaan.. koska .. koska olen jollain tapaa onneton. Mutta mitäpä niistä nyt tässä kohtaa..eivät ole varsinaisesti päivän puheenaihe kamaa...

Huomenna menen vaa'alle: pelottaa jo hirveesti :O Viimeksi kun tarkistin olin kilon plussan puolella :O Pääsiäinen toi vissiin kiloja.. ja hormoniturvotus päällä ja vielä mitähän muuta.. ja rehellisesti: ei nämä syömiset ole taas olleet sitä parasta A-luokkaa. Asiaan yritän paneutua tulevalla viikolla, ja toukokuun loppuunhan mulla on se maaginen tavoite olla alle 100. 

Tähän vielä lopuksi paita, jonka tilasin Shopninkasta kesää silmällä pitäen:

www.shopninka.fi

Pirtsakkaa sinimustaa kesää silmällä pitäen. Tilasin 2XL koon, koska en halua olla HK:n sininen nakkimakkaran kuorissa.. 1XL vastasi niin omia mittojani, vain joitakin senttejä suurempana, etten kertakaikkiaan sitten uskaltanut sitä ottaa.. Tunnustetaan: läski mikä läski